Lue teksti Lumenpudottaja sai tarpeekseen: Omaisuus myyntiin ja Thaimaahan
ja kirjoita siihen vastine (mielipide).
Lue ensin teksti tästä osoitteesta: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lumenpudottaja+sai+tarpeekseen+Omaisuus+myyntiin+ja+Thaimaahan/1135263118603
Luin tekstin 25-vuotiasta Ville Syväniemestä, joka ajatteli yhden työpäivän jälkeen, että hän ei jaksa enää tehdä sitä työtä. Hän on lumenpudottaja. Sen jälkeen hän oli laittanut suurin osan oma asioista huuto.net – verkkokauppaan.
VastaaPoistaTykkään ihmisistä, jotka osaavat tehdä nopeita päätöksiä ja eivät pelkää tulevaisuutta. Minusta Matti teki hyvän päätöksen, koska hyvin usein ihmiset tarvitsevat muutoksia heidän elämässä. Hänen vaimonsa ei ollut kovin iloinen, kun kuuli tuon lausunnon, mutta kuitenkin hän tottui tähän uutiseen ja nyt he haluavat muuttaa sinne heidän yksivuotisen pojan kanssa. He voivat muuttaa vain yhden kuukauden päästä, kun kaikki Villen asiat verkkokaupassa ovat nostettu.
Jos minullakin olisi niin paljon motivaatiota, olisin tehnyt saman asian.
Artikkeli luettuna tekisi milei itsekin lähteä johonkin muualle vaikka hetkeksi,koska pimeys ja talvi alkaa väsyttää.Jos aurinkoa paistoisi,sitten en lähtisi minnekään,koska Suomessa on niin paljon tekemistä talvella.Minun mielestä Ville tekee oikein.Ei Thaimaahan tarvita paljon.Riittää aurinkolaseista,uimapuvusta ja yöpymis paikasta.Siltä saa kaiken paljon halvemmalla ja perhe pärjää jopa niillä rahoilla tosi hyvin. Jopa yksi pieni ajatus voi tulla isoksi askeliksi.Joskus voi käydä niin,että joku mahdoton homma voi toeuttaa ja sitten sen jälkeen ei tuntu mikään enää niin mahdoton kuin ennen.
VastaaPoistaHmm minusta kiva idea ja kaikki mutta sen toteuttaminen on aivan alytön. Minun makuun liian naiivinen ja hölmö :) ja vielä kun perhessä on pieni lapsi. Hesarissa tänään oli artikkeli missä hän myöntä että suurin osa rahasta menee pikavippin maksuun jne. Eli en käsittää miten sen vaimo suostui edes tällaiseen itse olisin heittänyt pihalle samantien. Laitta kotin myyntiin enne kun on edes puhunut vaimonsa kanssa..pyhh. Toivottavasti hänen perhellä on tosi hyvää tuuri, koska virheisiin ei heillä ole enää varaa. Itse olen kans ektempore tyypinen, mutta aina pitää olla joku yhtä hyvää vara suunitelma.
VastaaPoistaTuntematonta kohti lähteminen on rohkeaa ja usein myös ihailtavaa. Ihminen elää elämänsä kuten haluaa ja toivokaamme hänelle onnea uudessa maassa.
VastaaPoistaVillellä on edessään uudet näkymät ja uusi työ, hänellä on omat ajatuksensa ja tulevaisuutensa. Muita tulee kunnioittaa varsinkin vaimoa ja lasta, sen verran voi aikuinen mies ajatella asiaa ennenkuin tekee päätöksensä.
Mielestäni miehen tulee kävellä oma tiensä tarkasti ja menestyksekkäästi, vähitellen tavoitellen omaa tulevaisuutta. Kovalla työllä ja ahkeruudella on väliä, mutta "elämän onni" ohjaa kutakin ihmistä.
Ihmiset ovat erilaisia ja kunnioittakaamme hänen päätöstään ja toivokaamme heille onnelista tulevaisuutta Thaimaassa.
ei musta tälläiset asiat päätetään niin nopeasti, eiks sen pitänyt ainakin kysyä perheeltaan onks se hyvä päätös tai ei ? eiks sillä oo yhtää kaverii, joiden kanssa voinut keskustella asiasta ensin. musta sillä ei ollut elämää täällä nii se lähtee etsimaan sitä joltaki muualta.
VastaaPoistaLuin teksti Ville Syväniemistä ja ajatelen, että hänen päätös olli vähän hullu,koska hän pääti niin nopeasti. Mielestäni ensin hänelle pitäisi puhua vaimon kanssa ja ajatella olisiko heidän perhe helpomi asua siellä. Minäkin tykkän tehdä nopeä päätös,mutta se olisi että pätäisin lähteä lomalle tai jotai muuta,mutta muutoksesta minulle pitäisi ajatella ennemmän.
VastaaPoistaTämä mies Ville, minun mielestä on aika hullu jäbä, sillä kun hän oli lumen pudottaja jos hän oli niin epä tyytyväinen työhönsä hän olisi voinut vaihtaa ammatinsa, sen sijaan äijä päätti viidessä minuutissa myydä kamat huuto kaupassa, ja muuttaa kolmanteen maailmaan ilman edes sanomatta sanaakaan vaimolleensa! Ei mikään ihme vaimo heitti mihen pellolle, saatuaan tietääkseen asiasta. Mutta kuitenkin nyt kuitenkin miehen sana pääsi läpi, ja he ovat muuttamassa "Liisan ihmemaahan". Minä ymmärrän, että Tamaalla ei ole veroja maksettavana tai elintarvikkeet ja huonekalut ovat halpaita plus se ihana halpa työvoima mikä sillä on. Mutta Ville tässä asiassa on kokonaan unohtanut hänen pienen lapsensa, sillä Suomen koulutus on luksusta verrattuna Taimaalaiseen Afrikkalaiseen koulutukseen. Ja Taimaa on aina ympäri vuoden lämmintä, joka voisi olla haitallista tuommoiselle pikku ipanalle. Lapsi perheet ei voi päättää koko perheen vuoksi viidessä minuutissa sängyssä yhden huonon työ päivän jälkeen. Minä olen kullut, että mihet menevät keski ijän kriisin läpi 40 vuotiaina, mutta en 25 vuotiaina.
VastaaPoistaTekstissä kertoo Ville Syväniemistä , hänellä oli unelma- aloittaa uusi elämä udessa maassa. Näin hän on tehnyt. Mielestäni, se on naiivinen, koska ei tarkoitta paljon missä asutetaan, mutta miten asutetaan ja millä alalla työskenellään. Kaikissä maissä voi olla onellista, jos on hyvä perhe ja paras ystävä. Mielestani, jos Villellä ja hanen vaimolla on heikkot suhteet, koska Ville ei halunut kertoa hänelle omasta ideasta. Joka tapauksessa, toivon heille ja heidän pienelle pojalle onnea "uudessa elämässä".
VastaaPoistaLuin artikkeli Helsingn sanomasta,25 vuotias Ville syväniemistä.Artikkelistä puhutin Hänen äkki päätöksistä yhden rankan työpäivän jälkeen. Hän työskenteli lumenpudottajana ja nyt haluaa muuta Thaimaahan. Hän laitta kotin myntiin myös kaiken tavaroita ennen kun on puhunut vaimonsa kanssa.Minun mielestä ihmiset pidäs olla varovaisia jos haluavat tehdä iso päätöksia elämästä, myös jos heillä on perheitä ja lapsia koska se ei vaan vaikutta hänet mutta myös muut perheen jäseisiä. Minun mielestä hän vaan pääti liaan nopea kun hän ei ole eddes käynyt siellä ennen.
VastaaPoistaArtikkeli "Lumenpudottaja sai tarpeekseen: Omaisuus myyntiin ja Thaimaahan" kertaa miesta, joka myy kaikki hänen tavarat ja halua asua Thaimaassa.
VastaaPoistaMinun mielestäni on hieno idea asua aringoista maassa ja elää niin kuin halua.
Minä ajattelen, että täytyy suunnittella pitkä aikana.
Erityisesti kun lapset tulevat mukana, täytyy tiedä kaikki koulusysteemista tai lapsitarhasta. Ennen muutos täytyy olla selvä missä asutetaan ja miten työskentellaan.
Minusta ei voi suunnittella kaikki yhdessä yössä. Minä haluaisin kysyä häneltä, jos hän tietää, jos hänellä ja hänen perheellä on vakutus Thaimaassa...
On kyllä hieno mennä toiseen maahan, mutta ajattele myös perheestasi ja sovitelee mitä tehdän kun hätä tulee.
juu... eli tämäu utinen kerto nuoresta miehestä joka tekee äkkipikaninen päätös. no ja vahan tyhmää kanssa.. kuka järkevä ihminen myy kaikki omaisuus ja lähtee noin vaan ulkomaille kokeilemaan onnea..?? siis siinä ei ole tavallaan mitä pahaa jos se olisi yksi... mut se pitäisi ajattella oma perhensä ja sen 1v lapsi. Ei voi otta riskii noin.. Tämä nuori mies pitäisi ajattella ja pohti tämäm asiaa parempi, katso mitä tekisi siel ja olisi hanelle edes jonkunlainen mahdollisuus elää siel maassa. Noin iso päätös pitäisi mietia rauhassa sillä kyse ei ole enää sen elämästä vaan vaimon ja pikkulapsen elämään.
VastaaPoistaMinun mielestä ,70 prosenttia miehet ovat vaustuuttomia .Ville Syväniemi vain todisti sen .Jos olisin hänen vaimonsa , en koskaan luottaisi häneen .Ymmärän ,että joskus ihmiset eivät jaksa rutiinia enää ,mutta elämän tie joskus vain menee näin .
VastaaPoistaOlisi hyvä sununitella ensin ja säästää mahdollisimman paljon ja sen jälkeen mennä Thaimaaseen .Vaimon puolelta ymmärän miksi heillä tuli´ pieni sota´.Kun rakastat miestä hyvin paljon ja haluaisit niin että saisitte kaiken toimimaan on pakko seurata häntä, yrittää ymmärtää ja auttaa. mielestäni on hyvin lyhytnäköistä ja vastuutonta noin vain lähteä thaimaaseen, mutta lopuksi vaimo kuitenkin suostui hänen mukaansa, joka minusta on todella hienoa, ja se on todellista rakkautta. Toivottavasti heidän tulee kaikki hyvin tulevaisuudessa.